Jos ikinä löydät itsesi väärästä tarinasta - lähde

Pitkän tovin olen tässä pohdiskellut, uskaltaisinko kirjoittaa tämän tekstin tänne, mutta kaverin rohkaisusta aukaisin läppärin ja päätin nyt kirjoittaa ajatuksista. Mistä tämä nyt kuuluisi aloittaa?




"Hän alussa sai kaiken
Kohtelun kuninkaallisen
Roosa antoi sulle avaimen
Rikkomattoman sydämen...

Suhde oli hyvin normaali niinkuin kaikki suhteet yleensäkkin, sellainen tavallinen. Tehtiin asioita yhdessä, nautittiin toistemme seurasta ja rakennettiin pilvilinnoja. Elettiin pumpulissa ja kaikki oli niin siirappista. Näinhän sen kuuluu mennä, eikö? Asiat etenivät; muutettiin yhteen, hankittiin koira, auto... Pikkuhiljaa ilmassa alkoi leijua pientä mustasukkaisuutta. "Sehän on vain välittämistä, kun poikakaveri on vähän mustasukkainen". Voi kyllä, niin ajattelin. Hän vain halusi pitää minut itsellään ettei kukaan muu veisi minua, söpöä! Sekin oli sitten varmaan söpöä, ettei kukaan miespuoleinen saanut kommentoida kuviini netissä, enkä saanut lähteä yksin baariin. Miespuoleisista kavereista puhumattakaan. Mutta rakas poikaystäväni oli varmaan vain huolissaan minusta, kun halusi niin tarkkaan tietää kenen kanssa olin, missä olin, kuinka kauan aijon viipyä, oliko varma...




...Ei silloin voinut hän nähdä
Mustavalkoinen, lohduton
On sädekehä sun ympärillä
Sun aurasi rikki on...

Noh, meidän pilvilinnan perusteet eivät olleet nähtävästi kovinkaan vankat. Eräs kaunis päivä tein virheen. Hänen mielestään maata kaatavan virheen, ja hän sai pian minutkin uskomaan niin. Siitä alkoi loputon alamäki. Henkinen väkivalta, alistaminen, manipulointi, syyttely, omistushalu, uhkailu, alkoholi. Olin tehnyt kai niin suuren virheen, että olin ansainnut sen. Mutta koko ajan uskoin, että kyllä asiat järjestyvät! Minun pitää vaan nyt panostaa tähän suhteeseen, minun syytähän tämä koko draama oli. Ja minä todella panostinkin: kavereiden kanssa yhteydenpito hiipui ja lopulta loppui kokonaan, perheen kanssa välit sotkeentuivat ja katkesivat, kuntosali jäi, koulumenestys laski huomattavasti.. Mutta vain koska halusin panostaa suhteeseen joka tulisi kantamaan vielä pitkälle. Olihan meillä jo kaikki valmiina, ja minä vaan rakastin häntä niin paljon! Mutta mikään, mitä tein ei riittänyt. Minä en riittänyt.




...Alkoi pidetä illat
Roosa mietti kuka sä oot
Ja alkoi palaa sillat
Kellä onni on sen polttakoon...

Kävelin kerran peilin ohi, ja havahduin miettimään asioita. Näin peilissä varjokuvan itsestäni. Peilistä katsoi tyttö, jonka silmissä ei ollut enää pilkettä. Ei hymyä. Ei karismaa tai itsevarmuutta, pelkkä haamu. Näin peilissä tytön, joka oli melkein puolivuotta saanut kuulla olevansa huora, huono tyttöystävä, tekopyhä. Tytön, joka oli joutunut katkaisemaan välinsä omaan isään, jotta voisi olla oman rakkaan poikaystävänsä puolella. Tytön joka itki itsensä monesti uneen. Tytön, joka käänsi poikien päät ennen, mutta nykyään säikkyi tilanteita, jossa oli vastakkaista sukupuolta edustavia henkilöitä. Tytön jossa oli asennetta joskus. Tytön, joka oli joskus onnellinen. Tytön, jonka poikaystävä rankaisi häntä joka päivä yhdestä tehdystä virheestä.




... Hän on liian monta, tarpeetonta
Kolhua joutunut sietämään.
Aivan liian monta yötä unetonta
Joutunut vuoksesi viettäään...

Lähdin hakemaan tavaroitani yhteisestä asunnostamme. Matkalla puhelimeni piippasi, poikaystäväni laittoi viestin. "Sua odottaa täällä narun päässä yllätys". En yllättynyt enää siitä viestistä. Se varmaan kertoo jo paljon? Asunnolle päästyäni ja tavaroita pakatessa havahduin: minä oikeasti teen tämän, eikä poikaystäväni ottanut minua ensin vakavissaan. Olin hänelle itsestäänselvyys. Pakkasin vain tärkeimmät tavarani, hyvästelin koiran, suljin oven. Olinko onnellinen sillä hetkellä? En. Helpottunut? Kyllä.

Nyt jälkeenpäin kun miettii, kestin ehkä asioita mitä ei olisi tarvinnut. Esitin vahvaa ja onnellista, olinhan aina pärjännyt. Näyttelin julkisilla paikoilla onnellista, vaikka suhde oli kaikkea muuta. En halunnut myöntää sitä muille, enkä varsinkaan itselleni. Asioiden muisteleminen ja läpikäyminen on edelleen hankalaa, mutta päivä päivältä helpompaa. Usein joku on sanonut "minä en ainakaan kattelis tuollaista kohtelua päivääkään". Huvittavaa, niin minäkin olin aijemmin sanonut. Mutta tunteiden vallassa asiat näkee hyvinkin eritavalla. Ihminen sokeutuu. Tekstin pointti ei missään nimessä ole se, etteikö minussa olisi mitään vikaa ollut. Osasin minäkin olla hankala ja välillä olinkin huono tyttöystävä. Mutta silti pitäisi muistaa, että jokainen tekee virheitä, ei ole täydellistä/virheetöntä ihmistä.

Kaikki tämä paska on kasvattanut minua ihmisenä valtavasti, ja rakkaimmat ovat olleet koko ajan tukemassa, siitä heille kiitos<3 Elämäni tällä hetkellä on todella paljon valoisampaa, ja pikkuhiljaa alan olemaan myös aidosti onnellinen!




... Sä Roosaa koskaan et voi satuttaa enää
Hän ei pelkää
Siihen hän on nähnyt liikaa
Vihdoinkin hän on vapaa
Pois hän lentää
Sä suret sun kunniaa kun et voi
Häntä satuttaa enää"

xoxo Heidi